Tietoja minusta

Aloitteleva kotirouva on 38-vuotias äitiyslomalainen. Kotonani häärää 05/13 syntynyt esikoinen Murunen, 03/15 syntynyt kuopus Tirpana, Darling Husband sekä kaksi nelijalkaista lasta. Blogini painopiste on ollut käsityö- ja askartelujutuissa, viime aikoina pääasiassa ompeluaiheissa.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kääpiösnautserivillasukat

Nämä sukat valmistuivat tänään ja ehtivät vielä sopivasti pukinkonttiin sydänystävälleni Tiinalle (joka käsittääkseni ei lue tätä blogia, jos luet, niin sori lahjan paljastumisesta :-)). Tiinalla on musta-hopean värinen pikkusnautseri ja niinpä näissä sukissa yrittää olla juuri musta-hopeita partajaakkoja. Lankana Novitan seiskaveikka, sukan koko n. 40. Varsi yltää vähän pohkeen puolivälin yläpuolelle.

Koirakuvio on kopioitu valokuvan perusteella täältä, joskin nuo harmaat merkit tein kuvioon omasta päästäni. En neulo kovin usein kirjoneuleita ja tälläkin kertaa meinasi tulla hetkittäin epätoivo kerien pyörityksen kanssa. Voi olla, etten kovin monia kääpiösnautserisukkia tämän jälkeen tee :-)

En juuri lahjo ystäviäni jouluisin. Tiina kuitenkin on niitä harvoja, joiden kanssa yhteys on säilynyt kotipaikkakunnalta poismuutonkin jälkeen, joten häntä on mukava muistaa jouluisin. Toivon mukaan lahja kelpaa ja sukat ovat sopivat.

Tällä postauksella osallistun myös Silmukan Ytimestä -haasteeseen, jonka aiheena joulukuussa oli lahja. Haasteen aihe vaihtuu kuukausittain ja uusi aihe löytyy Silmukan Saalistus ja Pipon Ytimestä - blogeista.

5 kommenttia:

  1. Ompas suloset! :) Kyllä varmasti on lahjansaajalle mieleiset :) Kiva että olit mukana haasteessa! Muista kurkata aina joka kuukauden ensimmäisenä päivänä uus aihe ;)

    VastaaPoista
  2. Oi kuinka hienot sukat! Kirjoneuleen taitaminen on aina hatun noston arvoinen asia :) Ehkä minäkin joskus vielä sen opin ;) Kiitos kun osallistuit haasteeseen! :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat sukat! Haluaisin tästä kuvasta kaavion. Olisiko sinulla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaavio valitettavasti on mennyt hukkaan jossain vaiheessa lankakoria siivotessa :-( itsekin kopioin koiran valokuvasta, joten kurkkaapa linkkiä tekstin seassa...

      Poista