Tietoja minusta

Aloitteleva kotirouva on 38-vuotias äitiyslomalainen. Kotonani häärää 05/13 syntynyt esikoinen Murunen, 03/15 syntynyt kuopus Tirpana, Darling Husband sekä kaksi nelijalkaista lasta. Blogini painopiste on ollut käsityö- ja askartelujutuissa, viime aikoina pääasiassa ompeluaiheissa.

tiistai 11. helmikuuta 2014

Loppuunsaattamisen vaikeus

Sain tänään valmiiksi yhden pitkäaikaisen käsityöprojektini. Ongelmani on se, että innostun hyvin helposti, mutta isompia käsitöitä into ei tahdo jaksaa kantaa valmiiksi asti. Tämän neuletakin osat olivat minulla valmiina jo pari talvea sitten, mutta palaset sain kasattua kokonaiseksi neuletakiksi siis vasta nyt. Kaiken lisäksi nyt, kun takki on vihdoin valmis, malli ei muka sovikaan minulle. No, jospa minä oppisin kuitenkin pitämään sitä. Lanka on taas kerran Novitan Rose-mohairia ja malli on Novita-lehdestä kevät 2011.

Edestä:

Ja takaa:

Lankalaihikseni eteni 450 grammalla.


6 kommenttia:

  1. Loppuunsaattamisen vaikeus. Tämäpä oli hauskajuttu. Minulla näet on sama ongelma. Monta neuletyötä on jäänyt kesken vuosien varrella. Tutkiskelin lankavarastoani ja sieltä löytyi puuvillasta neulottu keskeneräinen kirjoneulepusero. Pusero oli tarkoitettu 8-vuotiaalle tyttärelleni ja mikä tässä hätkähdytti, tyttäreni on jo 39-v, joten oiskohan minunkin jo aika purkaa tekele ja tehdä siitä vaikka pusero tyttären tyttärelleni, joka n 1-vuotias. Onneksi meitä on muitakin, intoa riittää pitäisi vaan jaksaa viedä asiat loppuun asti.
    Tuo takkisi on kivannäköinen,
    Hyvää Ystävänpäivää, t, Maijalinnea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että meitä on muitakin! Ehkäpä teen keskeneräisistä töistä haasteen (tämä neuletakki siis ei suinkaan ole ainoa vuosien varrella kesken jäänyt käsityö) :-)

      Poista
  2. Muuten tuo lankalaihiksesi on kiva idea. Voisit haasta sillä muutkin neulojat, jotka varastoivat lankojaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lankalaihis löytyy täältä: http://amria2.vuodatus.net/artikkeli/uudenvuodenlupaus-lankalaihis
      Vielä voi lähteä mukaan, jos kiinnostaa! :)

      Poista
  3. Tosi kivan näköinen takki tuo on, harmi jos et ison vaivan jälkeen siitä itse pidä. Voisitko lahjoittaa sen jollekulle?

    VastaaPoista