Tietoja minusta

Aloitteleva kotirouva on 38-vuotias äitiyslomalainen. Kotonani häärää 05/13 syntynyt esikoinen Murunen, 03/15 syntynyt kuopus Tirpana, Darling Husband sekä kaksi nelijalkaista lasta. Blogini painopiste on ollut käsityö- ja askartelujutuissa, viime aikoina pääasiassa ompeluaiheissa.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Lihapullapastaa BH02/31

Meillä oli tänään sunnuntairuokana lihapullapastaa. Ruoka ottaa hieman aikaa valmistua, mutta on sitäkin herkullisempaa. Ensin tehdään lihapullat ja kun ne on paistettu, haudutellaan niitä vielä tomaattikastikkeessa kunnolla, jotta pullat imevät makua itseensä.

Lihapullat:
400 g jauhelihaa
1 sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
2 dl vettä
1 dl korppujauhoa
1 muna
1/2 tl mustapippuria rouhittuna
1/4 tl valkopippurijauhetta
1/4 tl chilijauhetta
1 tl paprikajauhetta
1 tl timjamia
1 tl basilikaa
1,5 tl suolaa

Turvota korppujauhot vedessä, lisää sekaan pilkottu sipuli ja valkosipuli, jauheliha, muna ja mausteet. Anna maustua hetki jääkaapissa ennen pulliksi pyörittelyä. Paista pullat uunissa 200 asteessa n. 20 minuuttia. Kun pullat ovat valmiita, tee tomaattikastike ja lisää pullat kastikkeeseen hautumaan.

Tomaattikastike:
1 purkki paseerattua tomaattia
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
Mustapippuria
Valkopippuria
Chiliä
Paprikajauhetta
Timjamia
Basilikaa
Ripaus hienoa sokeria
Suolaa oman maun mukaan
Öljyä sipulin kuullottamiseen

Pilko sipuli ja valkosipuli, kuullota hetki pannulla. Lisää tomaatti ja mausteet, anna hautua pannulla lihapullien kanssa puolisen tuntia.

Tarjoa keitetyn pastan ja parmesaaniraasteen kera.


2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi! Itse teen yleensä tuplasatsin lihapullia ja laitan puolet pakasteeseen. Pakasteesta onkin sitten helppo sulattaa pullat ja tehdä pelkkä tomaattikastike, kun iskee lihapullapastanhimo :-)

      Poista