Tietoja minusta

Aloitteleva kotirouva on 38-vuotias äitiyslomalainen. Kotonani häärää 05/13 syntynyt esikoinen Murunen, 03/15 syntynyt kuopus Tirpana, Darling Husband sekä kaksi nelijalkaista lasta. Blogini painopiste on ollut käsityö- ja askartelujutuissa, viime aikoina pääasiassa ompeluaiheissa.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Teetä ja sympatiaa BH04/31


Tänään meillä ollaan nuhan kourissa. Aamun jumppa jäi väliin Murusen alettua yöllä köhimään ja aamulla nenäkin vuoti jo varsin mallikkaasti. Nyt näyttäisi siltä, että tauti on iskemässä myös kotirouvaan: lihaksia särkee, pää tuntuu höttöiseltä ja muutenkin on vähän höntti olo. Teetä on mennyt jo kuppitolkulla ja C-vitamiinia yritän saada appelsiinien avulla. Appelsiinit ovat onneksi parhaimmillaan tähän aikaan vuodesta. Tuntuu kyllä, etten ole yhtenäkään talvena ennen Murusen syntymää ollut yhtä monesti nuhassa. Tämä taitaa olla jo neljäs kerta. Onneksi flunssa on taittunut joka kerta aika nopeasti. Toivottavasti niin on nytkin.

Käsityöprojektit eivät ole juuri edenneet tänään. Sain piirrettyä kaavat Murusen ulkoilutakkia varten, siinä kaikki. Kauhea into olisi päästä ompelemaan sitä, vaan ensin pitäisi ostaa takkiin vuorikangas ja vetoketju ja leikata kankaat. Päällykangas löytyi vanhoista varastoista. Joskohan pääsisimme jo huomenna kangasostoksille...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti