Tietoja minusta

Aloitteleva kotirouva on 38-vuotias äitiyslomalainen. Kotonani häärää 05/13 syntynyt esikoinen Murunen, 03/15 syntynyt kuopus Tirpana, Darling Husband sekä kaksi nelijalkaista lasta. Blogini painopiste on ollut käsityö- ja askartelujutuissa, viime aikoina pääasiassa ompeluaiheissa.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Porkkanakakkua tuunattuna

Tänään oli törkeän kylmä aamupäivä mökillä, joten päätimme ajella anopin luokse pitämään leivontahetken Murusen kanssa. Mökillä ei ole uunia, joten täällä leivonta rajoittuu satunnaisiin hyydyttämällä tehtyihin juustokakkuihin tai muurikkapannulla paistettuihin lättyihin.

Jääkaapissa sattui olemaan rasiallinen Philadelphia-juustoa, joten päätimme leipoa porkkanakakkua ja tuunata sitä hieman. Murunen auttaa leivonnassa mielellään sekoittamalla jauhoja ja taikinaa, sekä tietysti maistelemalla. Resepti on muokattu kinuskikissan porkkanakakkureseptistä:
3 munaa
3 dl sokeria
3 1/2 dl karkeita vehnäjauhoja
3 keskikokoista porkkanaa (n. 4 dl raastettuna)
150 g voita
2 tl kanelia
2 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
1 rkl vaniljasokeria

Kakkupohjan teimme 24cm irtopohjavuokaan, mutta sen voisi tehdä ihan hyvin myös syvälle uunipellille, tällöin kuitenkin paistoaika on hieman lyhyempi. Kakkupohja tehdään seuraavasti:
1) Raasta porkkanat hienoksi raasteeksi
2) sekoita kuivat aineet keskenään
3) sulata voi ja anna sen jäähtyä
4) vaahdota munat ja sokeri suht kovaksi vaahdoksi
5) lisää sekaan vuorotellen jauhot ja jäähtynyt voisula
6) sekoita lopuksi porkkanaraaste taikinaan ja kaada valmis taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan
7) paista uunissa 200 asteessa noin 30-35 minuuttia

Kakkupohjan jäähdyttyä se halkaistaan kahtia, kostutetaan ja täytetään. Kakku kostutetaan vedellä laimennetulla mehulla ja alempaan osaan laitetaan noin 1/3 kostutukseen varatusta nesteestä. Loput kostutteesta laitetaan ylempään kakkupohjaan, koska neste valuu kakussa alaspäin.

Kakun väliin laitoimme purkillisen Mangopilttiä ja noin 1/3 tuorejuustokuorrutteesta. Loput 2/3 kuorrutteesta laitettiin kakun päälle ja lopuksi Murunen koristeli kakun mantelirouheella.

Kuorrute:
200 g Philadelphia-tuorejuustoa
1/2 - 3/4 dl tomusokeria
1 prk Piltti Aurinkoinen-sosetta

Kostutukseen:
3/4 dl appelsiinimehua
1/4 dl vettä

Väliin:
1 prk Piltti Mangososetta
1/3 osa kuorrutetta

Päälle:
2/3 osa kuorrutetta
2 rkl Mantelirouhetta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti