Tietoja minusta

Aloitteleva kotirouva on 38-vuotias äitiyslomalainen. Kotonani häärää 05/13 syntynyt esikoinen Murunen, 03/15 syntynyt kuopus Tirpana, Darling Husband sekä kaksi nelijalkaista lasta. Blogini painopiste on ollut käsityö- ja askartelujutuissa, viime aikoina pääasiassa ompeluaiheissa.

tiistai 26. toukokuuta 2015

Hartaudella marinoidusta kankaasta


Joskus sitä onnistuu olemaan kaukaa viisas. Hankin tämän kankaan nimittäin jo parikymmentä vuotta sitten. Leijonakuningas-elokuva oli ilmestynyt vähän aiemmin, kun tämä kangas tuli vastaani eräässä palakaupassa. Alunperin mielessäni oli t-paidan tekeminen itselleni, mutta en koskaan saanut aloitettua ja hyvä niin! Löysin kankaan uudelleen tässä taannoin kaivellessani kirpputorille vietävää yhdestä vanhasta kangaslaatikostani. Kirpputorille päätyikin iso kasa kankaita, joista aika oli ajanut ohitse, mutta tämä löytö pääsi vihdoin käyttöön Murusen kesävaatteisiin.


Simba-trikoosta tuli siis vihdoin vaatteita, vain melkein 20 vuotta hankintansa jälkeen. Pitkä varastointi ei onneksi ollut tehnyt hallaa kankaalle. Esipesun jälkeen kangas oli värejään myöten priimaa. Kangaspaloissa oli vielä hintalaputkin paikallaan. Olin maksanut kahdesta 70x80cm palasesta yhteensä 24 markkaa. Sittemmin kankaiden hinnat ovat nousseet aika lailla, vaikka laatu ei ole välttämättä seurannut mukana.


Kokeilin samalla paria uutta kaavaa. Paita on ommeltu Ottobre 3/2014 Bias Stripes -kaavalla, koko 98cm ja housut ovat samasta lehdestä malli Soccer Player, koko 92cm. Housut olivat tosi helpot ja nopeat tehdä. Mallia voi siis suositella myös aloittelevalle ompelijalle. Paidan framilon-nauharypytykset pääntiellä ja olkapäillä eivät onnistuneet aivan toivomallani tavalla, mutta lopputulos voisi olla toki pöllömpikin. Kankaan kuosikaan ei ehkä tuo rypytyksiä esille parhaalla mahdollisella tavalla. Murunen kuitenkin tykkää uudesta kesäasustaan tosi paljon, joten tällä kertaa meni ainakin siltä osin nappiin. Aika kaupitteli tavaran ja kerrankin kangashamsteroinnista oli jotain hyötyä.


1 kommentti: