Tietoja minusta

Aloitteleva kotirouva on 38-vuotias äitiyslomalainen. Kotonani häärää 05/13 syntynyt esikoinen Murunen, 03/15 syntynyt kuopus Tirpana, Darling Husband sekä kaksi nelijalkaista lasta. Blogini painopiste on ollut käsityö- ja askartelujutuissa, viime aikoina pääasiassa ompeluaiheissa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kotiruokaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kotiruokaa. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. elokuuta 2015

Spagettia ja kotitekoista pestoa lehtikaalista


Näin elokuussa kotimaisten vihannesten satokausi on parhaimmillaan ja tarjolla on jos vaikka mitä vihreää edulliseen hintaan. Bongasin taannoin lehtikaalipeston ohjeen Yhteishyvän ruokalehdestä ja sitä piti kokeilla nyt, kun kotimaista lehtikaalta saa edullisesti. Meidän perheessämme ei varmasti syödä liikaa kasvisruokia, kuten ei varmasti monessa muussakaan suomalaisperheessä.


Tuunasin lehden reseptiä jonkin verran ja lopputuloksesta tuli kerrassaan erinomainen. Kaksivuotias Murunenkin kehui, vaikka koko annos ei hänellä mennytkään. Tässä reseptini:

100g lehtikaalta
1 ruukku basilikaa
2 isoa valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria (ei haittaa, vaikka menee enemmänkin)
50g parmesania raasteena
2 dl manteleita
1/2 limen mehu
1/2 sitruunan mehu
1 dl extra virgin oliiviöljyä

Ryöppää lehtikaalia pari minuuttia kiehuvassa vedessä. Paahda manteleita hetki kuivalla pannulla. Laita kaikki ainekset blenderiin ja pyöräytä tasaiseksi tahnaksi. Tarjoa heti keitetyn spagetin kanssa. Tästä tuli niin hyvää, että ryhdyin miettimään, miksi ihmeessä meillä ostetaan tavallinen pesto valmiina? Tämän ruoan kanssa kaikkein kauimmin meni odotellessa pastan kypsymistä...



tiistai 30. kesäkuuta 2015

Jädeä ja marenkia


Ylen aamu-TV:ssä esiteltiin taannoin Marttojen reseptillä tehtyä kotijäätelöä. Nyt, kun säät vihdoin lämpenivät, oli aika minunkin kokeilla jäätelön tekoa kotikeittiössä. Kotitekoisessa jäätelössä minua viehätti ajatus lisäaineettomasta kesäherkusta, en kuitenkaan halua hankkia jäätelökonetta, kun en tiedä kuinka kovasti jäätelönteosta innostun. Marttojen ohjeessa ei kuitenkaan tarvita jäätelökonetta, sähkövatkain ja pakastin riittävät.

Resepti:
6 keltuaista
100g hienoa sokeria
1 l kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria

En luottanut vielä täysin omiin kykyihini jäätelöntekijänä, joten puolitin ohjeen. Puolikkaalla ohjeella tulee noin litra jäätelöä.

Keltuaiset ja hieno sokeri vatkataan kovaksi vaahdoksi sähkövatkaimella ja sekoitetaan vaahtoon kuohukerma (kermaa ei siis tarvitse vatkata). Maustetaan vaniljasokerilla. Tässä vaiheessa voi sekaan lisätä myös muut mahdolliset makuaineet, sattumat jne. Itse tein kuitenkin ihan vaan tavallista vaniljajädeä. Sitten vaan kaadetaan seos kannelliseen purkkiin ja pakastetaan se. Jäätelö on valmista syötäväksi seuraavana päivänä. Itse sekoittelin pakastamisen alkuvaiheessa jäätelömassaa noin puolen tunnin välein, mutta en osaa sanoa oliko sillä mitään suurempaa vaikutusta jätskin rakenteeseen. Pakastuipa vähän tasaisemmin. Jätski oli pakastuttuaan tosi tiivistä ja sulamista lusikointisopivaksi sai odottaa hetkisen.

Jäätelön teosta ylijääneet valkuaiset käytin marenkien valmistamiseen. Marenkien kanssa jätskistä voi tehdä hienoja jäätelöannoksia. Tässä vielä marenkien resepti, jonka löysin Kotikokki-sivustolta.

3 valkuaista
1,5 dl hienoa sokeria
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl etikkaa

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sitten sokeri vatkaten kokoajan. Lisää etikka ja vaniljasokeri. Nosta tai pursota massasta pieniä kekoja leivinpaperille. Paista 125 asteessa noin 35 minuuttia ja anna vielä paiston jälkeen kuivua sammutetussa, raollaan olevassa uunissa 20 minuuttia.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Fetapiirakkaa ja siivouspäivä - arjen kuvia 2/5

Tänään meillä oli siivouspäivä. Tein viime viikolla isomman siivouksen, joten tämän viikon siivous piti sisällään imuroinnin, pölyjen pyyhinnän ja vessojen pesun. Siivouskavereista parhain on dyson, tosin on aina järkytys tyhjentää sen pölysäiliö: miten meiltä voi lähteäkin niin paljon pölyä!


Tämän päivän ruoka on taas vaihteeksi suolainen piirakka, tällä kertaa kasvisversiona.


Pohja:
3 dl täysjyvävehnäjauhoja 
3 rkl kylmää vettä
100 g voita

Täyte:
200 g fetaa tai salaattijuustoa kuutioina
1 pieni sipuli
7 aurinkokuivattua tomaattia pilkottuina
50 g tuoretta babypinaattia
2 dl ruokakermaa
1 kananmuna
3/4 tl Sitruunapippuria
1/4 tl Valkopippuria
1 tl Paprikajauhetta
2 tl Oreganoa

Pohjan ainekset nypitään tasaiseksi taikinaksi ja taputellaan piirasvuoan pohjalle. Vihannekset pilkotaan ja levitetään pohjan päälle. Lopuksi vatkataan muna rikki ja sekoitetaan joukkoon ruokakerma ja mausteet. Huom! Suolaa ei tarvitse lisätä erikseen, jotta piirakasta ei tule liian suolaista. Muna-kermaseos kaadetaan täytteen päälle. Piirasta paistetaan uunissa 200 asteessa n. 30-35 minuuttia.



keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Siikaa ja pääsiäisen odotusta - arjen kuvia 1/5

Sain koukkuja.blogspot.fi-blogin Annalta haasteen, jossa tulee blogata viitenä päivänä arkeen liittyvin kuvin.

Arkeeni kuuluu hyvin suurelta osin ruoanlaitto. Kotona ollessa arkiruoat alkavat helposti toistaa itseään ja niinpä yritän aika ajoin keksiä uusia ruokia. Takaraivolla jyskyttää alituisesti myös se, että kalaa olisi hyvä syödä pari kertaa viikossa ja vihanneksiakaan ei meidän perheessämme varmaankaan liikaa syödä. Tänään kauhan varressa tuli onnistuminen, tämä helppo kalaruoka oli yksinkertaisuudessaan aivan loistavaa.


Siikafileet leivitetään parilla ruokalusikallisella ruisjauhoja, jotka on maustettu sitruunapippurilla ja ripauksella suolaa. Fileitä kannattaa varata yksi syöjää kohti ellei kyseessä ole tosi suurikokoiset fileet, silloin riittää vähän vähemmän. Leivitetyt fileet paistetaan voissa pannulla.

Siian lisukkeeksi tein lämpimän kasvishöystön. Siihen laitoin yhden pienen sipulin, pienen paprikan, kolme suurta tuoretta herkkusientä ja noin 50 g tuoretta babypinaattia. Sipuli pilkotaan ja kuullotetaan pannulla öljyssä viipaloitujen sienten kera. Sitten lisätään pilkottu paprika ja huuhdellut pinaatinlehdet. Annetaan hautua kunnes sipuli ja sienet ovat täysin kypsiä, paprika saa jäädä hieman kovaksi. Maustetaan suolalla ja sitruunapippurilla.

Annokseen tuli lisäksi vielä salaattia ja keitettyä riisiä. Kalan kastikkeeksi riitti hyvin pieni limen lohko, mutta kermaviilikastikekin maistuisi tässä hyvin.



Tänään ehdin myös istuttaa pihalle pääsiäiskukat. Naapureilla on narsissit olleet ruukuissa esillä jo ajat sitten, mutta nyt on viimein meilläkin keltaista mielenpiristystä. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan, eikö totta?







keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Suolainen piiras perunapohjalle BH26/31

Perunamuusin tähteet saivat kyytiä tämän suolaisen piirakan pohjataikinana. En itse juurikaan pidä rasva-jauhopohjasta piiraan alla, etenkään, jos täytteessäkin on rasvaisia komponentteja. Niinpä päätin soveltaa ja sävelsin edelliseltä päivältä jääneestä perunamuusista ja täysjyväjauhoista pohjan tähän piiraaseen.

Pohja:
4 dl perunamuusia
3-4 dl täysjyvävehnäjauhoja

Vaivataan sopivan napakaksi. Vähän isomman muusimäärän sekaan olisin voinut heittää vielä yhden kananmunan ja enemmän jauhoja sekaan, jolloin taikina olisi riittänyt koko pellilliselle.

Täytteenä oli tällä kertaa salamisuikaleita, suippopaprikaa, salottisipulia ja parsakaalta. Näin jälkeenpäin ajatellen tomaattikin olisi ollut hyvää. Ehkä ensi kerralla sitten. Sidosaineena oli kermaviili ja kananmuna. Juustoa en halunnut tällä kertaa käyttää, ettei täytteestä tulisi liian suolainen.

Täyte:
150g salamisuikaleita
1 pienehkö suippopaprika
1 salottisipuli
1 pieni parsakaali
1 prk kevytkermaviiliä
1 kananmuna
Pippurisekoitusta
Paprikajauhetta
Pizzamaustetta

Piirakka kypsyy uunissa 200 asteessa noin 35 minuutissa.

Muistutus vielä, että arvontaan ehtii edelleen osallistua

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Lihaperunasoselaatikkoa fiinimmin eli shepard's pie BH14/31


Tunnustan etten koskaan pitänyt lapsena kouluruokana usein olleesta lihaperunasoselaatikosta. Se oli mielestäni karmean väristä ja täysin mautonta. Niinpä en ole sitä perinteistä versiota juuri kaipaillut ja myönnän, että tätä fiinimpääkin versiota vastaan minulla oli aikamoiset ennakkoluulot. Brittiläinen shepard's pie on kuitenkin vienyt sydämeni. Tämäkään ei ole mikään nopea ruoka: ensin tehdään jauhelihakastike ja perunamuusi, jotka sitten kypsennetään vielä loppuun uunissa. Kotikokki voi toki kiireisenä päivänä oikaista tekemällä perunamuusin jauheesta. Jauhelihakastike suurustetaan vehnäjauholla ja nesteeksi siihen tulee tummaa olutta.

Ruoan juju on se, että kastike tulee vuokaan pohjalle ja muusi päälle, eikä niitä sekoiteta. Joskus olen saanut Irlannissa myös taivaallisen hyvää seafood pieta, jossa siis on lihan sijasta kalaa ja meren herkkuja. Siitä en kuitenkaan ole onnistunut kotona kokkaamaan kelvollista versiota.

Tässä shepard's pien resepti myös teille jakoon:

Uunin lämpötila 175 astetta ja ruoka saa muhia siellä noin 45 minuuttia.

Kastike:
400 g jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
Mustapippuria, valkopippuria, viherpippuria ja paprikajauhetta oman maun mukaan
2 keskikokoista porkkanaa
2,5 rkl vehnäjauhoja
Pussillinen pakasteherneitä
Öljyä
2 rkl worcestershirekastiketta
1 rkl tomaattisosetta
3 dl tummaa olutta (stout kuten Guinness toimii tässä parhaiten)
Suolaa oman maun mukaan

Perunamuusi:
1 kg puikulaperunaa
50g voita
Loraus maitoa
Suolaa oman maun mukaan

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Kanasalaatti eilisen jämistä BH08/31

Eilisen uunibroilerin tähteistä syntyi tänään naistenpäivän kanasalaatti:
- paistettua kanaa
- rucolaa
- kirsikkatomaatteja
- kurkkua
- avokadoa
- säilykepersikkaa
- keitettyä pastaa

Maustetaan suolalla ja pippurilla ja tarjotaan balsamicon ja valkoviinin kera. Hyvää!


perjantai 7. maaliskuuta 2014

Uunibroileria BH07/31

Sen pitemmittä puheitta jakoon tämä oivallinen uunibroileriresepti. Ei vaadi erityisiä taitoja, onnistuu siis keneltä tahansa.

1 kokonainen broileri
1 salottisipuli
2 valkosipulin kynttä
1/2 tuore chilipalko
1/2 sitruunan kuori raastettuna
1 dl öljyä
2 tl suolaa
1/2 tl sitruunapippuria
1/4 tl valkopippuria
1/2 tl paprikajauhetta
1 tl kuivattua timjamia

Pilko sipulit, chili ja valkosipulin kynnet pieneksi. Raasta hyvin pesty sitruunan kuori. Sekoita öljyn kanssa ja lisää mausteet. Voitele pullasudin avulla broileri kauttaaltaan joka puolelta ja kaada loput broilerin sisälle. Laita broileri paistopussiin ja kypsennä uunissa 175 asteessa noin 1,5 tuntia. Tarjoile riisin ja salaatin kanssa. Paistopussin pohjalle valuneesta liemestä saa vielä tuunattua hyvän kastikkeen, jos sellaista kaipaa.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Lihapullapastaa BH02/31

Meillä oli tänään sunnuntairuokana lihapullapastaa. Ruoka ottaa hieman aikaa valmistua, mutta on sitäkin herkullisempaa. Ensin tehdään lihapullat ja kun ne on paistettu, haudutellaan niitä vielä tomaattikastikkeessa kunnolla, jotta pullat imevät makua itseensä.

Lihapullat:
400 g jauhelihaa
1 sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
2 dl vettä
1 dl korppujauhoa
1 muna
1/2 tl mustapippuria rouhittuna
1/4 tl valkopippurijauhetta
1/4 tl chilijauhetta
1 tl paprikajauhetta
1 tl timjamia
1 tl basilikaa
1,5 tl suolaa

Turvota korppujauhot vedessä, lisää sekaan pilkottu sipuli ja valkosipuli, jauheliha, muna ja mausteet. Anna maustua hetki jääkaapissa ennen pulliksi pyörittelyä. Paista pullat uunissa 200 asteessa n. 20 minuuttia. Kun pullat ovat valmiita, tee tomaattikastike ja lisää pullat kastikkeeseen hautumaan.

Tomaattikastike:
1 purkki paseerattua tomaattia
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
Mustapippuria
Valkopippuria
Chiliä
Paprikajauhetta
Timjamia
Basilikaa
Ripaus hienoa sokeria
Suolaa oman maun mukaan
Öljyä sipulin kuullottamiseen

Pilko sipuli ja valkosipuli, kuullota hetki pannulla. Lisää tomaatti ja mausteet, anna hautua pannulla lihapullien kanssa puolisen tuntia.

Tarjoa keitetyn pastan ja parmesaaniraasteen kera.


sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Uunipuuroa

Tänä aamuna tein pitkästä aikaa aamiaiseksi uunipuuroa ohrasuurimoista. Ohrauunipuuro on sen verran slow foodia, etten kovin usein saa aikaiseksi tehdä sitä. Koko operaatiohan alkaa jo edellisenä iltana laittamalla suurimot likoamaan veteen yön ylitse. Riisistä uunipuuro tulee vähän pienemmällä vaivalla, joskin jos havittelee uunipuuroa aamupalaksi, on parasta herätä riittävän aikaisin laittamaan se uuniin. Puuro näet vaatii vähintään parisen tuntia haudutusta uunissa, vaan odotus kannattaa kyllä, sen verran herkkua uunissa hautunut ohra- tai riisipuuro on. Oman puuroni söin kotitekoisen karviaishillon kera, mutta kyytipoikana menee hyvin myös voisilmä, marjat sellaisenaan tai lusikallinen hunajaa.



Uunipuuro:
3 dl ohrasuurimoita
1,5 l täysmaitoa
Nokare voita
Suolaa

Liota ohrasuurimoita noin litrassa vettä yön yli, kaada liotusvesi pois. Voitele iso uunivuoka ja laita vuokaan suurimot, maito ja suola. Hauduta 150-175 asteisessa uunissa kunnes puuro on valmista (2-3 tuntia). Riisistä voit tehdä vastaavan korvaamalla ohrasuurimot puuroriisillä, riisiä ei tarvitse liottaa.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Lihapotut

Aina silloin tällöin tekee mieli kunnon lihapottuja, siis sellaista perinteistä lihakeittoa mitä äidillä oli tapana keittää, kun asuin vielä kotona. Tänään oli lihapottupäivä :-)

Lihakeiton kanssa on kaksi sääntöä, jotka on hyvä tietää, jotta lopputulos on taivaallisen hyvää:
  1. Hanki kunnon luullista keittolihaa. Luuttomasta tulee vain paha mieli (ja keitto)
  2. Käytä riittävästi aikaa keittämiseen. Lihakeitto ei ole pikaruokaa kuin vasta toisena päivänä.
Ainekset:
n. 400 g luista keittolihaa (esim. Nauta, hirvi tai poro)
5 isoa perunaa
1 iso porkkana
1 sipuli
n. 50 g mukulaselleriä
n. 50 g lanttua
5 mustapippuria
5 maustepippuria
5 valkopippuria
1,5 tl suolaa

Sopivia mausteita, jos haluaa hifistellä:
Pieni pala purjoa 
Nippu tuoretta persiljaa
1 laakerinlehti
1 tl kuivattua lipstikkaa 

Näin sitä sitten tehdään:
- laita lihat kattilaan kiehumaan runsaan veden kanssa
- kuori pinnalta vaahto pois
- anna kiehua tunti hiljaisella tulella
- lisää veteen pilkottu sipuli, pippurit ja suolaa (myös laakerinlehti, jos sellaista haluat käyttää)
- anna kiehua toinen tunti
- ota lihat pois liemestä, poista luut ja pilko liha suupaloiksi. Laita lihat takaisin kattilaan
- lisää kuoritut ja pilkotut vihannekset seuraavassa järjestyksessä: porkkanat, lanttu, selleri, perunat
- keittele 10 minuuttia
- lisää pilkottu purjo (jos sellaista haluat käyttää) ja yrttimausteet
- keittele vielä toiset 10 minuuttia
- syö

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Poron potkapaloja hitaasti hauduttaen

Tänään kaivelin aamusta pakastinta ja mietin mitä sitä laittaisi ruoaksi. Darling Husbandilta oli tullut pyyntö raivata tilaa pakkaseen, joten tein työtä käskettyä ja löysin pari pussillista poron potkapaloja. Potkapalat eivät ole sitä mureinta lihaa porossa, joten tiedossa oli kunnon slow foodia keskiviikkopäivän kunniaksi.

500g poron potkapaloja, jotka on leikattu n. 2cm paksuiksi
1 sipuli
4 valkosipulin kynttä
Pieni pala lanttua (n. 50g)
1 porkkana
3-6 valkopippuria
3-6 viherpippuria
3-6 mustapippuria
1,5 tl suolaa
Pari katajanmarjaa
3 dl vettä
Voita

Otin ensin valurautapadassa poropalojen pintaan väriä voin avulla. Sen jälkeen heitin sekaan pilkotut sipulit ja kuoritut valkosipulin kynnet. Sipuli saa olla aika isohkoina palasina. Kuullotin sipuleita hetkisen ja lisäsin lopuksi pataan pieneksi kuutioidut juurekset, veden ja mausteet. Lopuksi vielä kansi päälle ja uuniin hautumaan n. 2,5 tunniksi 150 asteeseen. Tästä ei muuten ruoanlaitto voi juuri helpommaksi tulla. Söimme padan keitettyjen perunoiden kera, tosin perunamuusi toimii ihan yhtä hyvin lisukkeena.

Tällainen ruoka on mieleeni erityisesti sydäntalven pakkaspäivinä, mutta teki se hyvin kauppansa lämpimänä syyspäivänäkin. Potkapaloista tehdyssä sapuskassa on se bonusmomentti, että ruokailun lopussa pääsee vielä ryystämään putkiluiden sisältä löytyvän samettisen luuytimen "jälkkäriksi".