Tietoja minusta

Aloitteleva kotirouva on 38-vuotias äitiyslomalainen. Kotonani häärää 05/13 syntynyt esikoinen Murunen, 03/15 syntynyt kuopus Tirpana, Darling Husband sekä kaksi nelijalkaista lasta. Blogini painopiste on ollut käsityö- ja askartelujutuissa, viime aikoina pääasiassa ompeluaiheissa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kortit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kortit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Syntymäpäiväkortteja


Meillä on näin keskikesällä useammat syntymäpäivät lähisuvussa. Niinpä askartelimme Murusen kanssa tänään synttärikortit Murusen ja Tirpanan ukille ja ainoalle serkkupojalle.

Murunen valitsi korttipohjat ja skräppipaperit kumpaankin korttiin. Ukin kortista tuli "pinkkivärinen" ja Murunen valitsi sitä varten kukkapaperia ja punasävyistä koukeropaperia. Murunen halusi korttiin myös sydämiä, joten hän sai tehdä niitä sydämenmuotoisella paperileikkurilla. Minä hoidin itse saksilla leikkaamisen. Päätimme tehdä sydämistä ilmapalloja, koska synttäreillä kuuluu olla niitä ainakin jossain muodossa. Liimasimme kortin yhdessä ja Murunen viimeisteli kortin leimaamalla "Onnea"-tekstin vihreällä värillä. Lopuksi piirsin ilmapallojen narut ohuella tussilla.


Huomasin serkkupojan korttia askarrellessamme, että lattialle oli tipahtanut yksi sydän. Se sai oman paikkansa kortin sisäsivulta. Murunen halusi myös, että kirjoittaisimme ukille onnitteluvärssyn ja niinpä myös teimme. Olemme viime aikoina laulaneet paljon Risto Räppääjästä tuttua "elämä ei ole hassumpaa" -laulua, joten Murunen muotoili värssyn sen mukaan ja minä kirjoitin.


Serkkupojan kortista tuli turkoosi ja Murunen halusi tehdä kanteen soikion. Muuta kanteen ei sitten saanut laittaa. Lopulta Murunen suostui siihen, että äiti piirtää tussilla vähän rimpsuja soikion ympärille. Muuten kortti olisi jäänyt vähän alastoman näköiseksi. Sisäsivuille sitten irroteltiinkin vähän enemmän. Sinne piti liimata pupun kuva, ykkönen ja Onnea-teksti. Aikamoinen sillisalaatti tuli, mutta Murunen oli tyytyväinen.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Hyvää Ystävänpäivää!

Ystävänpäivä on hyvä syy ilahduttaa ystäviä itsetehdyillä korteilla. Niinpä minäkin innostuin Murusen päiväunien aikana askartelemaan muutaman kortin. Pääsin kokeilemaan vasta hankkimiani leimasimia korteissa ja ihan kivoja niistä tulikin. Kaivoin vanhat puuvärini esiin ja väritin kuvat niillä.

Alimmalla kortilla osallistun tämän kuukauden Silmukan Ytimestä -haasteeseen, jota ylläpitävät Silmukan Saalistus- ja Pipon Ytimestä-blogit. Kuukauden aiheena oli sydän.

Hyvää Ystävänpäivää kaikille lukijoilleni!



torstai 23. tammikuuta 2014

P*skarteluhaaste #217

Pahoittelut blogihiljaisuudesta! Teimme Murusen kanssa ekskursion Lappiin viime viikolla ja en ehtinyt missään vaiheessa päivittämään blogiani, vaikka asiaakin olisi ollut. Lapissa oli kylmää ja lämmintä samanaikaisesti :-) kylmyys oli lähinnä ulkoilmassa, viikon korkein lämpötila taisi olla -16 ja alimmillaan oltiin siellä jossain kolmenkympin tuolla puolella. Lämpöä taas saimme rakkaiden sukulaisten tapaamisesta, perinneherkuista ja tietysti Napapiiriltä Joulupukin pajasta. Käsitöitäkin ehdin tekemään, niistä kirjoittelen myöhemmin isommasti.

Vaan varsinaiseen postauksen asiaan, viikon Paskarteluhaasteena oli tällä kertaa bingo. Valitsin bingorivin pinkki-harmaa-vihreä ja tällaista sain aikaan:


Onhan nämä mun korttiräpellykset aivan noloja verrattuna noihin muihin paskartelijoihin. No, jospa se reenaamalla - tai sitten ei...

tiistai 7. tammikuuta 2014

P*skarteluhaaste #214

Viikon Paskarteluhaasteessa oli aiheena värit keltainen, turkoosi ja harmaa. Tällaisen sain aikaan:



Harmaa väri on taustan sanomalehtipaperissa, keltaista ja turkoosia taas löytyy sieltä täältä. Kiva haaste, osallistun varmaan toistekin. Kortti lähtee pian postiin onnittelemaan 65 vuotta ensi viikolla täyttävää anoppia.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Korttiaskartelua vol. 3

Siskon syntymäpäiväksi tuli taas tehtyä nopea ja helppo korttiaskartelu. Pahville vaan skräppäyspaperista leikatut numerot ja tähtiä. Eihän tämä mikään kaunotar ole, mutta ajoi asiansa ja saaja tykkäsi.

 

Huomattavasti hienompia korttiaskarteluja löytyy vaikkapa täältä. Jospa omatkin taidot jonain päivänä riittäisivät tuollaisiin hienouksiin...

perjantai 13. joulukuuta 2013

Joulukorttiaskarteluja

Joulukorttiaskarteluissa jatkettiin samalla teemalla kuin isänpäivälahjoissakin, eli hyödynnettiin Murusen uniikkeja leimasimia. Itse asiassa nämä kortit kyllä askartelimme ennen isänpäivälahjoja Murusen kanssa, koska halusin harjoitella jalkapohjalla leimaamista vähän t-paitaa edullisempaan materiaaliin. Väriksi hankin Sinellistä japanilaisen Tsukinekon Brilliance-leimasintyynyn, värisävy pearlescent ice blue. Tarkoitus oli, että Murusen jalanjälki näyttäisi valkoisella paperilla tontun jalanjäljeltä hangessa. Tuossa värissä on mukana aavistus helmiäisefektiä, joka jää mattapaperilla kyllä aika vaisun näköiseksi, mutta toisaalta en kauheasti blingblingistä perustakaan - edes joulukorteissa.

Leikkasin aluksi mattapintaisen valkoisen paperin hieman korttipohjaa lyhyemmäksi ja kapeammaksi. Mallasin aluksi kokoa Murusen jalkapohjaan, jotta jälki varmasti sopii hyvin. Sen jälkeen leikkasin paperin kulmat kulmaleikkurilla muotoon. Se olikin astetta haasteellisempi juttu, koska en taaskaan osannut leikata paperia riittävän suoraan. Pitäisi varmaan hankkia ihan suoraa leikkaava paperileikkuri, kun sama ongelma on vaivana myös grafiikassa vedostuspaperia leikatessa.

Kun kulmat oli saatu suht koht siedettävään muotoon, leimasin Murusen jalan leimasintyynyyn ja sitten paperiin suurin piirtein keskelle. Onneksi päätin jo etukäteen, että en ole kohdistuksen kanssa kovin pedantti, muuten olisi varmasti hermot menneet. Operaation lopuksi väri lähti ihan vesipesulla tosi helposti pois Murusen jalkapohjasta.

Seuraavaksi kirjoittelin korttien sisäkanteen valkoisella geelikynällä aiheeseen sopivan runon:
Kun tontun jäljet
taas hangella tapaat,
sydämesi joulumielelle
sä avaat.

Ilmassa voit tuntea
hämyistä taikaa:
Se toivottaa lämpöistä
Joulun aikaa!

Runon alapuolelle liimasin valkoisesta paperista paperileikkurilla leikkaamiani minikokoisia jalanjälkiä. Tämä operaatio taas muistutti minua siitä miksi askartelu ei ole hauskaa, liimaa näet tuntui olevan kaikkialla muualla kuin siellä missä piti. Yllättävän siistin näköiset niistä kuitenkin tuli.

Lopuksi viimeistelin kortit liimaamalla jalanjälkipaperit ja "Hyvää Joulua"-tarrat korttipohjan kanteen. Sitten ei muuta kuin kortit maailmalle!

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Isänpäiväkortit

Askartelut jatkuivat tänään isänpäiväteemalla. Ohjelmassa oli korttien askartelu. En ole juuri harrastanut paperiaskartelua, joten ei näistä mitään kädentaitojen malliesimerkkejä tullut. Ehkä ajavat kuitenkin asiansa.

Hahmottelin ensiksi kuviot kuviollisen skräppipaperin nurjalle puolelle lyijykynällä. Sitten leikkasin kuviot irti saksilla. Huomasin leikatessa, että etenkin tuossa keinukuvassa sorruin ihan samaan mokaan kuin grafiikantöissä: liikaa yksityiskohtia. Leikatessa olikin siis pakko pelkistää kovasti. Lopuksi vaan liimaa väliin ja kortit kasaan. Aika helppo ja nopea askartelu tällä kertaa. Jotenkin tuntuu, että helppo ja nopea on mulle sopivin juttu tällä hetkellä - ei ainakaan jää niin helposti kesken...


Tarvikkeet:
- valmiita korttipohjia
- skräppäyspaperia
- lyijykynä
- hyvät sakset
- paperiliimaa