Tietoja minusta

Aloitteleva kotirouva on 38-vuotias äitiyslomalainen. Kotonani häärää 05/13 syntynyt esikoinen Murunen, 03/15 syntynyt kuopus Tirpana, Darling Husband sekä kaksi nelijalkaista lasta. Blogini painopiste on ollut käsityö- ja askartelujutuissa, viime aikoina pääasiassa ompeluaiheissa.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Peruspaita pikkusiskolle


Pikku kakkosen syntymä aiheutti kolmen viikon tauon kaikkiin käsitöihin. Viime viikonloppuna kuitenkin pääsin vihdoin taas omien puuhastelujen makuun ompelun merkeissä. Koska oma aika on tätä nykyä varsin rajallinen, päätin pitäytyä helpossa ja nopeassa. Ompelin siis pikkusiskolleni ihan tavallisen trikoopaidan ilman mitään kikkailuja raglanhihoilla. Kangas on ohutta ja hyvin laskeutuvaa viskoositrikoota Eurokankaan palalaarista. Kaava Ottobresta 5/2013, koko 38.

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Autotamineet kummipojalle

Tämäkin projekti ehti odottaa valmistumistaan jonkin aikaa. Joustofrotee ei ole suosikkimateriaalejani leikkuunukan vuoksi, joten sen ompelu saumurilla on aina enemmän tai vähemmän sottaista puuhaa. Olin kuitenkin luvannut tehdä kummipojalleni vaatteen tästä nimenomaisesta kankaasta, joten pakkohan se oli viimein tarttua toimeen.

Paidan kaava on vanha tuttu Ottobren Happy Animals. Pidensin hihoja täyspitkiksi ja koska autokangasta oli sen verran pieni palanen, tein hihat yksivärisestä joustiksesta. Pääntielle valitsin keltaisen resorit, jotta setti ei olisi liian punamusta. Housuihin applikoin auton kumpaankin lahkeeseen. Housukaava on muokattu eräästä Ottobre 1/2014 housukaavasta. Lyhensin kaavasta lahkeita ja lisäsin lahkeensuihin resorit. Sekä paita että housut ovat kokoa 80cm.

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Pidemmäksi venähtäneen projektin päätös

Aloitin tuossa jo hyvissä ajoin syksyllä tekemään Muruselle pukua joustofroteesta. Housut sainkin valmiiksi jo silloin, mutta huppari antoi odottaa uutta inspiraatiota pidemmän aikaa. Hupparin kanssa jouduin nimittäin syksyllä tilanteeseen, etten saanut huppua istumaan oikein kaulukseen ja se vaati ratkojan mukaanottamista. En mitään ehkä inhoa niin paljon kuin saumurisauman purkamista joustofroteesta, joten ratkoja sai odotella käyttäjää aika pitkään!

Eilen sitten otin itseäni niskasta kiinni ja purin hupun irti. Paljosta hupparin valmistuminen ei enää ollut kiinni, joten ompelin sitten saman tien myös vielä puuttuneet resorit ja vetoketjun paikalleen ja sain hupparin viimein valmiiksi. Täydellistä ei tästäkään vaatteesta tullut, mutta kelpaa hyvin käyttövaatteeksi kauneusvirheistä huolimatta.

Sovitus hieman jännitti, mutta onneksi tämä kaava on sen verran reilu mitoitukseltaan, että koko 86cm oli Muruselle oikein passeli tähän vaatteeseen. Valitettavasti neiti ei suostunut poseeraamaan sovituskuvia varten, joten tällä kertaa saatte vain kuvan pelkästä puvusta.

Hupparin kaava on Lizard-huppari Ottobresta 1/2014 ja housujen kaavat jostain vanhemmasta Ottobresta. Molemmissa kokona on 86cm. Kankaat ovat Metsolan mallistosta.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Verhot lastenhuoneeseen & kankaanpainantatutoriaali


Murusella on ollut ikävä iltapuuha: pitkien verhojen kiskominen sängystä käsin. Lastenhuone onkin ollut jo tovin ilman verhoja, koska kyllästyin ripustamaan ne päivittäin takaisin paikoilleen. Kokonaan verhoton huone on kuitenkin aika ankea pidemmän päälle, joten päätin tehdä verhokapan pitkien verhojen tilalle.


Kankaan ostin Ikeasta, ihan tavallista valkoista peruspuuvillaa - tosin hieman lakanakangasta vahvempaa. Kankaan alareunaan leimasin linturivistön keltaisella kangasvärillä. Leimasimen olen alunperin hankkinut Blockwallahilta korttiaskarteluja varten, mutta se sopii hyvin myös kankaanpainantaan. Alla ohjeet kankaanpainantaan.

- pese, kuivata ja silitä kangas ennen painantaa, jotta kaikki valmistuksessa käytetyt kemikaalit lähtevät pois kankaasta
- ompele kangas verhoksi (tai miksi sitten haluatkaan)
- mittaa kuvioiden paikat kankaasta ja merkitse kohdistukset kankaaseen nuppineuloilla. Itse mittasin verhoihin kuviot tasavälein siten, että mittasin verhon keskikohdan ja asetin leimasimen keskikohdan päälle. Siitä mittasin tasavälein kuvioiden paikat kohti molempia reunoja mittanauhan avulla
- sekoita väri kuppiin. Näihin verhoihin käytin valmista Textil Solid -kangasväriä keltaisena (nro 1508). Ohensin väriä vedellä, jotta se ei näyttäisi liian maalimaiselta.

- kaada väriä sieneen ja anna sen painua hetki sinne
- levitä vanha pyyhe isolle pöydälle ja aseta painettava kangas sen päälle
- kasta leimasin sieneen ja tee koepainatus paperille - jos joitain kohtia jää ilman väriä, leimasinpinta ei ole kastunut kauttaaltaan

- kun koepainatus näyttää hyvältä, kasta leimasin uudelleen sieneen ja ala painamaan kuvia kankaalle merkkien kohdalle. Muista painaa leimasinta hetki kangasta vasten kunnolla, jotta kuva siirtyy leimasimen kaikista kohdista. Kostuta leimasin uudelleen värisienessä jokaisen kuvan painamisen jälkeen.
- kun olet saanut kaikki kuviot painettua, aseta kangas kuivumaan
- kankaan kuivuttua, kiinnitä kuviot silittämällä kangas tekstiilivärin ohjeen mukaisesti

Lista tarvikkeista:
- kertakäyttökuppeja ja lusikoita värin sekoittamiseen
- pieni sieni
- leimasin (sen voi tehdä itsekin esim. raa'asta perunasta)
- mittanauha ja nuppineuloja kuvioiden paikkojen mittaamiseen ja merkitsemiseen
- tekstiiliväriä
- puuvillakangasta (esim. Verho, kassi, tyynynpäällinen)
- vanha pyyhe
- silitysrauta

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Nörtteily t-paita miehelle


Näin raskauden loppuvaiheessa tunnustan olleeni aika ajoin oikea hormonihirviö ja rasittava emäntä. Miesparkahan suurimman osan joutuu kärsimään ailahteluiden seurauksista, niinpä päätin hyvitellä Darling Husbandia uuden t-paidan avulla.

Kankaan tilasin jo ennen joulua Majapuulta. Tämä kangas on yksi harvoista löytämistäni kuosillisista trikoista, jotka sopivat aikuisen miehen (ja etenkin pukeutumisessaan hyvin konservatiivisen Darling Husbandin) käyttöön. On tämä ehkä aavistuksen vitsikäskin IT-alalla työskentelevälle miehelle. Saa nähdä kehtaako hän pukea sitä töihin päällensä! Valitettavasti hän ei suostunut taaskaan sovituskuvaan...

Kaava on valmisvaatteesta kopioitu, koko noin M tai hoikka L. Materiaalina tämä trikoo vaikuttaa laadukkaalta: se on päällä pehmeää ja piti hyvin kuosinsa esipesussa. Ommeltavuus oli myös hyvä.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Kesä mielessä

Ompeluryhmäni perjantai-illan ompeluhaasteen aiheena oli yllätyspaketti Tikkaus&Tarvikkeesta. Paketista paljastui palanen ihanaa digipainettua perhostrikoota ja tykötarpeita (nappeja, nauhaa ja silityskuva), jotka inspiroivat minut ompelemaan ensimmäisen kesämekon Muruselle. Tosin luulen, että tätä mekkoa tullaan käyttämään ahkerasti jo ennen kesää.

Mekon kaavan piirsin itse. Yläosa on Ottobren 1/2014 Blue Orange -mekon yläosan mukaan piirretty, mutta rypytetyn helman sijaan leikkasin helmasta A-linjaisen, lisäsin lantiolle kujan puuvillanyöriä varten ja pussitin helman resorikaitaleen avulla. Pääntielle ompelin valenappilistan, johon kiinnitin paketissa tulleet kukkanapit.

Kuten tyypillistä, ei tämänkään mekon ompelu mennyt niinkuin Strömsössä. Saumurini nimittäin päätti tiputtaa toisen neuloista kesken sauman ompelun. Lisäksi onnistuin katkaisemaan yhden kaksoisneulan unohtamalla vaihtaa tikin siksakista suoraksi ompeleeksi. Luonnollisesti myös alulanka loppui sopivasti aina kesken pitkän sauman ompelun ja lopulta ompelulanka loppui kokonaan niin, että päädyin tekemään helman viimeistelyn resorilla tavallisen päärmeen sijaan. Joka tapauksessa, kaava osoittautui aika onnistuneeksi enkä joutunut purkamaan missään kohtaa. Voin siis olla tähän ompelutyöhön tyytyväinen.