Tietoja minusta

Aloitteleva kotirouva on 38-vuotias äitiyslomalainen. Kotonani häärää 05/13 syntynyt esikoinen Murunen, 03/15 syntynyt kuopus Tirpana, Darling Husband sekä kaksi nelijalkaista lasta. Blogini painopiste on ollut käsityö- ja askartelujutuissa, viime aikoina pääasiassa ompeluaiheissa.

tiistai 30. kesäkuuta 2015

Jädeä ja marenkia


Ylen aamu-TV:ssä esiteltiin taannoin Marttojen reseptillä tehtyä kotijäätelöä. Nyt, kun säät vihdoin lämpenivät, oli aika minunkin kokeilla jäätelön tekoa kotikeittiössä. Kotitekoisessa jäätelössä minua viehätti ajatus lisäaineettomasta kesäherkusta, en kuitenkaan halua hankkia jäätelökonetta, kun en tiedä kuinka kovasti jäätelönteosta innostun. Marttojen ohjeessa ei kuitenkaan tarvita jäätelökonetta, sähkövatkain ja pakastin riittävät.

Resepti:
6 keltuaista
100g hienoa sokeria
1 l kuohukermaa
2 tl vaniljasokeria

En luottanut vielä täysin omiin kykyihini jäätelöntekijänä, joten puolitin ohjeen. Puolikkaalla ohjeella tulee noin litra jäätelöä.

Keltuaiset ja hieno sokeri vatkataan kovaksi vaahdoksi sähkövatkaimella ja sekoitetaan vaahtoon kuohukerma (kermaa ei siis tarvitse vatkata). Maustetaan vaniljasokerilla. Tässä vaiheessa voi sekaan lisätä myös muut mahdolliset makuaineet, sattumat jne. Itse tein kuitenkin ihan vaan tavallista vaniljajädeä. Sitten vaan kaadetaan seos kannelliseen purkkiin ja pakastetaan se. Jäätelö on valmista syötäväksi seuraavana päivänä. Itse sekoittelin pakastamisen alkuvaiheessa jäätelömassaa noin puolen tunnin välein, mutta en osaa sanoa oliko sillä mitään suurempaa vaikutusta jätskin rakenteeseen. Pakastuipa vähän tasaisemmin. Jätski oli pakastuttuaan tosi tiivistä ja sulamista lusikointisopivaksi sai odottaa hetkisen.

Jäätelön teosta ylijääneet valkuaiset käytin marenkien valmistamiseen. Marenkien kanssa jätskistä voi tehdä hienoja jäätelöannoksia. Tässä vielä marenkien resepti, jonka löysin Kotikokki-sivustolta.

3 valkuaista
1,5 dl hienoa sokeria
1 tl vaniljasokeria
0,5 tl etikkaa

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sitten sokeri vatkaten kokoajan. Lisää etikka ja vaniljasokeri. Nosta tai pursota massasta pieniä kekoja leivinpaperille. Paista 125 asteessa noin 35 minuuttia ja anna vielä paiston jälkeen kuivua sammutetussa, raollaan olevassa uunissa 20 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti