Tietoja minusta

Aloitteleva kotirouva on 38-vuotias äitiyslomalainen. Kotonani häärää 05/13 syntynyt esikoinen Murunen, 03/15 syntynyt kuopus Tirpana, Darling Husband sekä kaksi nelijalkaista lasta. Blogini painopiste on ollut käsityö- ja askartelujutuissa, viime aikoina pääasiassa ompeluaiheissa.

torstai 20. helmikuuta 2014

Voihan talvi!

Olen ehdottomasti talvi-ihminen. Mikään ei ole niin ihanaa kuin pitkä lenkki kipakassa pakkasessa lumen narskuessa kenkien alla. Itse topattuna päästä varpaisiin niin, että vain silmät pilkottavat pipon ja huivin välistä. Lenkin jälkeen kupillinen kuumaa kaakaota ja voileipä, sitten sohvan nurkkaan viltin mutkaan kääröksi ja ne paksuimmat villasukat jalkaan. Entäs sitten pitkät hiihtolenkit jäällä, kiireettä, mutta kuitenkin sopivasti hikoillen. Suksilta suoraan saunaan lämmittelemään.

Eipä noita iloja ole juuri tarvinnut tänä talvena harrastaa, sen tietävät kaikki täällä kehien kupeessa majaansa pitävät. Ei ole ollut talvea, on ollut kohta neljä kuukautta kestänyt marraskuu. Päätin tehdä talven itse. Hankin kirjan: 100 virkattua lumihiutaletta. Tässä niistä kolme ensimmäistä prässäämättä ja päättelemättä, halusin niin kovasti jakaa tämän idean kanssanne. Talvikin taisi kuulla turhautumiseni ja kaipuuni, viime yönä pihalle satoi ohut kerros uutta lunta!




Keinotalvea varten jouduin hankkimaan 100g valkoista puuvillalankaa. Kolmeen hiutaleeseen kerästä kului 3 g.

2 kommenttia:

  1. Tuo kirja on kyllä ihana! Itse sain sen joululahjaksi ja olen tapaasi myös aloittanut järjestyksessä niitä tahkomaan. Pari haasteellisempaa olen hypännyt takasivuilta tekemään. Meinaatko ripotella maahan keinolumeksi, ikkunoita koristamaan vai korttien väliin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelin tekeväni verhon lastenhuoneen ikkunaan, olisi edes tuolla tenavalla vähän talvi :-) valmiina on nyt 24 hiutaletta eli aloittelijan mallit melkein kaikki jo virkattu läpi. Täällä kyllä on jo ihan lumeton maa, taitaa olla kevät tulossa

      Poista