Tietoja minusta

Aloitteleva kotirouva on 38-vuotias äitiyslomalainen. Kotonani häärää 05/13 syntynyt esikoinen Murunen, 03/15 syntynyt kuopus Tirpana, Darling Husband sekä kaksi nelijalkaista lasta. Blogini painopiste on ollut käsityö- ja askartelujutuissa, viime aikoina pääasiassa ompeluaiheissa.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Lihapotut

Aina silloin tällöin tekee mieli kunnon lihapottuja, siis sellaista perinteistä lihakeittoa mitä äidillä oli tapana keittää, kun asuin vielä kotona. Tänään oli lihapottupäivä :-)

Lihakeiton kanssa on kaksi sääntöä, jotka on hyvä tietää, jotta lopputulos on taivaallisen hyvää:
  1. Hanki kunnon luullista keittolihaa. Luuttomasta tulee vain paha mieli (ja keitto)
  2. Käytä riittävästi aikaa keittämiseen. Lihakeitto ei ole pikaruokaa kuin vasta toisena päivänä.
Ainekset:
n. 400 g luista keittolihaa (esim. Nauta, hirvi tai poro)
5 isoa perunaa
1 iso porkkana
1 sipuli
n. 50 g mukulaselleriä
n. 50 g lanttua
5 mustapippuria
5 maustepippuria
5 valkopippuria
1,5 tl suolaa

Sopivia mausteita, jos haluaa hifistellä:
Pieni pala purjoa 
Nippu tuoretta persiljaa
1 laakerinlehti
1 tl kuivattua lipstikkaa 

Näin sitä sitten tehdään:
- laita lihat kattilaan kiehumaan runsaan veden kanssa
- kuori pinnalta vaahto pois
- anna kiehua tunti hiljaisella tulella
- lisää veteen pilkottu sipuli, pippurit ja suolaa (myös laakerinlehti, jos sellaista haluat käyttää)
- anna kiehua toinen tunti
- ota lihat pois liemestä, poista luut ja pilko liha suupaloiksi. Laita lihat takaisin kattilaan
- lisää kuoritut ja pilkotut vihannekset seuraavassa järjestyksessä: porkkanat, lanttu, selleri, perunat
- keittele 10 minuuttia
- lisää pilkottu purjo (jos sellaista haluat käyttää) ja yrttimausteet
- keittele vielä toiset 10 minuuttia
- syö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti