Tietoja minusta

Aloitteleva kotirouva on 38-vuotias äitiyslomalainen. Kotonani häärää 05/13 syntynyt esikoinen Murunen, 03/15 syntynyt kuopus Tirpana, Darling Husband sekä kaksi nelijalkaista lasta. Blogini painopiste on ollut käsityö- ja askartelujutuissa, viime aikoina pääasiassa ompeluaiheissa.

tiistai 10. helmikuuta 2015

Luomupupusia

Kotirouvan ompelukone on ehtinyt taas laulella lastenvaateompelun merkeissä. Tällä kertaa syntyi takki Muruselle ihanasta Murun kotimaisesta luomupuuvillaneuloksesta. Kaava on Ottobresta 3/2014, Strawberry or Vanilla -takin kaava ja koko on 92cm.


Takin juju on vinoon ommellussa vetoketjussa. Vetoketju oli aiheuttaa harmaita hiuksia minulle, ompelukoneeni vääntö meinasi nimittäin loppua kesken vetoketjun ompelun kanssa. Neulos ja resorit tuntuivat olevan koneelle liian suuri pala purtavaksi. Toisaalta, mitäpä muuta voi halvalta markettikoneelta odottaakaan. Käsin auttamalla sain kuitenkin suhteellisen siistin tuloksen aikaiseksi. Pitänee joka tapauksessa ryhtyä harkitsemaan ompelukoneen päivittämistä vähän laadukkaampaan versioon - tämän kaavan kanssa olisin kaivannut koneelta myös jotain muuta taso-ommelvaihtoehtoa kuin siksakkia ja kolmen pisteen siksakkia. Nyt raglansaumojen tikkaukset on tehty kolmen pisteen siksakilla ja resorien tikkaukset kaksoisneulalla. Olisi edes se hunajakenno tai korinpohjaommel! Tai ei se peitetikkikonekaan varmaan hullumpi vekotin olisi...


Resoriksi valikoitui raikas turkoosi, koska ainoa ruskea resori mitä minulta löytyi kotoa, oli väärää sävyä ja oranssiakaan en halunnut laittaa, jottei lopputulos olisi liian 70-lukulaisen näköinen. Vetoketjunkin olisin laittanut mielelläni turkoosina, mutta en jaksanut lähteä ostamaan sitä asiasta tehden, kun laatikosta löytyi sopivan mittainen ruskea vetoketju. Lopputuloksesta tuli aika kiva, eikö totta?


1 kommentti: