Tietoja minusta

Aloitteleva kotirouva on 38-vuotias äitiyslomalainen. Kotonani häärää 05/13 syntynyt esikoinen Murunen, 03/15 syntynyt kuopus Tirpana, Darling Husband sekä kaksi nelijalkaista lasta. Blogini painopiste on ollut käsityö- ja askartelujutuissa, viime aikoina pääasiassa ompeluaiheissa.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Voimavärissä

Vaikka lapsonen on vielä tukevasti mahan suojissa, katse on minulla suuntautunut jo syntymän jälkeiseen elämään. Alan pikkuhiljaa olla kyllästynyt siihen, etteivät kengät tahdo mennä jalkaan ja päälle mahtuvat vain säkkiä muistuttavat vaatekappaleet. Niinpä olenkin ihan hyvällä omatunnolla valmistautunut aikaan, kun olen lähempänä normaaleja mittojani. Sovituskuvia en kuitenkaan vielä tarjoile, ovat nämä viimeisimmät sen verran pinkeitä päällä vauvamahan kanssa.


Päätin kokeilla uutta raglanhihaisen paidan kaavaa. Kankaaksi valikoitui Kangashamstereista ostamani isomman kangaspaketin mukana tullut musta-oranssi pallotrikoo. Kangas on mukavan napakkaa puuvilla-elastaania. Kaava on Ottobresta 5/2013 Monday Basic ja kooksi valitsin 42:n - ajatuksena se, että onpahan rinnanympäryksessä ainakin riittävästi tilaa. Kangasta oli sen verran nafti palanen, että hihoista tuli kyynärpääpituiset. Se ei kuitenkaan haittaa, kevättä kohtihan tässä ollaan menossa.


Paidan kaveriksi päätin tekaista vielä neuloshameen taskuilla samassa väriyhdistelmässä. Kangas on peräisin samasta paketista kuin paidan trikookin, pehmoista puuvillaneulosta. Hameen kaava on sama kuin hattarahameessa, ainoa lisäys kaavaan on taskut. Vyötäröllä on musta ribbiresori.


Ehkäpä tällä yhdistelmällä voi hyvin kotirouvailla vauvan kanssa. Paidan kaava oli tosi hyvä ja luulen, että tämä saa vielä vaatekaappiin muutaman kaverin lisää eri väreissä. Hame toiminee paremmin yksivärisen yläosan kanssa, kuvio on sen verran kookas ja väriyhdistelmä dynaaminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti