Tietoja minusta

Aloitteleva kotirouva on 38-vuotias äitiyslomalainen. Kotonani häärää 05/13 syntynyt esikoinen Murunen, 03/15 syntynyt kuopus Tirpana, Darling Husband sekä kaksi nelijalkaista lasta. Blogini painopiste on ollut käsityö- ja askartelujutuissa, viime aikoina pääasiassa ompeluaiheissa.

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Valmista! BH31/31

Jihuu! Selvisinpä kunnialla Silmukan saalistajan ideoimasta Bloggaajan haaste 31:stä!!! Arvelin etukäteen, että kova urakka tulee ja niinhän se olikin. Projektia ei helpottanut lainkaan, että huomasin aika pian, että olen matkoilla ison osan maaliskuuta ja niinpä ehdin tekemään käsitöitä paljon vähemmän kuin olin suunnitellut. Kiitos bloggerin ajastimen, onnistuin kuitenkin postaamaan lähes joka päivä reissujenkin aikana.

Joka tapauksessa, nyt on takki sen verran tyhjä ja aiheetkin suht koht loppuun kulutettu, että taidan pitää bloggaamisesta ainakin viikon tauon. Palataan sitten sen jälkeen astialle!

Ai niin, ja se arvonta... Eiköhän jatketa arpajaisia vielä viikolla, aika vähän on porukkaa toistaiseksi ilmoittautunut arpajaisiin. Lankojen lisäksi voittopaketista tulee löytymään myös pientä aiheeseen liittyvää tarviketta ja mielenpiristystä ;-)


3 kommenttia:

  1. Hienoa! Aika hurja tuo haaste oli, mutta selvittiin. :)

    VastaaPoista
  2. Minulla on sinulle blogissa haaste, johon vastaaminen on kuitenkin täysin vapaaehtoista. :D

    VastaaPoista
  3. Sattumalta eksyin blogiisi ja hoksasin että ollaan koirakerholla treenailtu yhtäaikaa :) minulla Urho ja Sylvi staffit.

    VastaaPoista